St. Paddy

Tiistaina on Pyhän Patrikin päivä, mutta täällä juhlittiin sitä jo tänä viikonloppuna ja ei mitenkää pienellä mittakaavalla, think vihreä Chicagojoki, paljon vihreisiin pukeutuneita juhlijoita ja kaks paraatia, jopa ilma tuoksui vihreältä, if you know what I mean. Lähdin lauantaiaamulla lähijunalla keskustaan ja jo junassa oli melkoinen juhlatunnelma; kaikki vaunut oli täynnä iloisia hassuihin asusteihin pukeutuneita ihmisiä, jotka nauroivat ja lauloivat kovaan ääneen!

Tuli mieleen parin vuoden takainen Chicago Black Hawksejen Stanley Cupin voittojuhla, paitsi tällä kertaa punaisen väkijoukon tilalla oli vihreä väkijoukko. Toinen ero oli se, että pari vuotta sitten näin vain muutaman humalaisen, mutta koska Pyhän Patrikin päivä on irlantilainen juhlapäivä people gonna drink! Silti, kun olin keskustassa ihmettelin miten vähän humalaisia ihmisiä näin!! Kuvitelkaa, että olette festareilla tai juhlimassa vappua kauniina aurinkoisena päivänä, mutta näette vain pari kännistä. Weird, right???

Anyway, oli mahtava tunnelma ja kaupungissa oli tosi kivaa. Kävin katsomassa ensin jokea ja koska mulla ei ollut mitään hauskoja asusteita ostim matkalla katumyyjiltä kravaatin ja hatun (sain tingittyä molempien hinnat kympistä vitoseen) ja sitten suuntasin Grand puistoon seuraamaan paraatia ja nauttimaan auringosta! Oli tosi kaunis ja lämmin päivä ja monet hullut paikalliset oli sortseissa ja topeissa!! Minä yksin olin hupparissa ja villapaidassa.

Vaikka oli hauskaa ja tuli juteltua monen kanssa, (mun kraka oli hitti, nimittäin kaikki kehu sitä ja halus tietää mistä olin saanut sen) mulle tuli vähän surullinen olo. Ensinäkin tuli vähän ikävä Dubliniin, koska se on mun mielestä Barcelonan jälkeen Euroopan ihanin kaupunki ja mulla ja mun kaverille Tllä oli siellä viime lokakuussa ihan hullun hauskaa ja toiseksi, tuli yksinäin olo, kun näki ympärillä niin paljon kaveriporukoita, joilla oli selvästi hullun hauskaa ja tiedän, et ne tulee muistaan sen päivän elämänsä yhtenä parhaimapana.

Ennen kuin muutin tänne, asuin Tn kanssa 7 kk yhdessä, näin mun muita ystäviä ja kavereita melkein joka päivä ja ennen sitä asuin Pietarissa asuntolassa ja kaikki mun kaverit asui saman katon alla! Nyt oon yli kuukauden asunu täällä talossa, monen tuhannen kilometrin päässä yhdestäkään mun kaverista ja juhlimassa Pyhän Patrikin päivää aivan yksin. Olin yhteydessä couch surffaajiinki ja olin jo liittymässä parin tyypin seuraksi pubiin, mutta ne sopi tavata niin myöhään, että olin jo siinä vaiheessa ihan poikki ja halusin vain lähteä kotiin. Chicagossa yks kortteli on niin iso, että ajattelee, että kaikki on tosi lähellä, mut päivän päätteeksi (kun on aivan poikki) tajuaa, et on kävelly yli 10 km.

Pahinta ei kuitenkaa oo se, ettei mulla oo täällä kavereita. Matkustin kesälläkin Israeliin yksin ja tutustuin hostellissa moneen ihmiseen, joista tuli mun hyviä kavereita ja näin jopa yhtä heistä uudelleen Hollannissa kun olin siellä syksyllä vierailemassa vaihtokavereilla! Yks tyttö, johon tutustuin hostellissa asuu Pittsburgissa ja aion ehdottomasti vierailla hänenkin luona, kunhan saan rahaa lippuihin jne. Pahinta on se, että en tiedä milloin ja miten saan kavereita. Tottakai voin tutustua ihmisiin töissä ja harrastuksissa, mutta entä jos kummassakaan ei oo mun ikäisiä tai henkisiä ihmisiä.

Muutenki, matkoilla/vaihdossa on helppoa tutustua, koska kaikki on suurin piirtein samassa tilanteessa ja haluaa ystävystyä. Täälllä kaikki elää omaa elämää, niillä on omat ystävät ja mä oon vaan tämmöinen, joka haluaa ängetä mukaan siihen. Sekin vielä, että hostellissa tutustuu väkisin ihmisiin, jotka on samanhenkisiä (tykkää matkustella), mut kaikki mun jenkkikaverit sanoo, et suurin osa niitten kavereista on kihloissa/naimisissa ja niillä on ura ja kaikki! Eikä siinä oo mitään vikaa, mut en tiedä mitä yhteistä mulla on semmoisten ihmisten kanssa, kun oon ite tämmöinen sitoutumiskammoinen ja yliopiston keskeyttänyt. Ja muuttanut ihan uuteen maahan tekemään only Lord knows what!

Mua pelottaa, etten saa ystäviä. Seuraan parin ulkosuomalaisen blogia ja yritin etsiä jotain postausta tällaisista tunteista, mut mun tilanne on vaan niin erilainen, koska en muuttanut työn/opintojen perässä tai jäänyt vaan, koska rakastuin tai mulla oli niin kivaa. Oon vaan väkisin muuttanut tänne ilman mitään kunnon syytä! :D

Saa lohduttaa!