The American Dream

Vajaa vuosi sitten kirjoitin Pietarissa amerikanismin kurssia varten esseen amerikkalaisesta unelmasta. Silloin se tuntui ihan kaukauiselta ajatukselta ja todellisuudesta iralliselta idealta. Tuntui, että koko idea koostui vain parin ihmisen (Oprah, Steve Jobs) tuhkimotarinasta ja, että oikeassa elämässä ei voi saada samanlaisia mahdollisuuksia. En todellakaan esseetä kirjoittaessa ajatellut, et "sitten kun mä muutan Jenkkeihin mäki rikastun ja tuun kuuluisaksi". Ajattelin, että muutan isän luo ja yritän saada mitä tahansa töitä, säästää rahaa ja miettiä mitä oikeesti haluan ja alkaa tekee töitä sen eteen, mitä oikeasti haluan!

Kerroinki jo miten kävin viemessä mun CV:n ja hakemuksen läheiseen eläinlääkäriin. Well, what I didn't tell is, että mulla oli perjantaina sinne työhaastattelu. Ne soitti mulle maanantaina ja sain haastatteluajan vasta perjantaiksi ja, ku perjantaina tulin paikalle, siellä oli muitakin hakijoita ja olin 100% varma, et there's no way in hell, et ne palkkaa mut, kun nillä on niin paljon amerikkalaisia hakijoita, jotka puhuu täydellistä englantia, joilla on suosittelijat jne.

MUTTA, kun näin, että haastattelija oli intialaistaustainen mies, rauhoituin. Ajattelin, että eipäs ainakaan tarvi stressata kieltä ja vaikka olin jo jollain tasolla luovuttanut työpäikän suhteen, ajattelin että ainakin saan kokemusta työhaastattelusta. Haastattelija oli eläinlääkäri ja paikan director, kutsukaamme häntä nimellä Dr. B. Dr. B kyseli musta ja kertoi itsestään ja miten vaikeeta hänellä oli alussa, kun hän muutti Jenkkeihin 60-luvulla. Meillä oli paljon yhteistä ja hän esim arvasi, että olen perheen nuorin, koska hänkin on. Hän sanoi, että on ollut minun kengissä ja tietää miten vaikeata alussa on ja antoi minulle mahdollisuuden vakuuttaa hänet, että olen parempi valinta, mitä amerikkalaiset, joille kaikki olisi helpompaa ja joiden entisille työnantajille hän voi soittaa.

Dr. B selitti, miten hän haluaa auttaa minua ja luottaa minuun, niin kuin joku oli luottanut häneen. Jossain vaiheessa haastattelua, aloin vain ajatella, että "en voi uskoa, että oon oikeesti tässä tilanteessa". Se tuntui ihan joltain elokuvakohtaukselta ja, kun Dr. B puhui miten hän haluaa auttaa minua, että hän haluaa, että olisin "success story" ja miten näkee itsensä minussa - en osaa edes selittää miten otettu olin hänen sanoista, siitä miten hän katsoi suoraan silmiin ja mitän hän puhui minulle, niin kuin tyttärelle. Aloin itkemään. Yritin pidätellä. Oikeesti. Kuka nyt haluais itkeä TYÖHAASTATTELUSSA, jossa pitäis antaa paras mahdollinen kuva itsestään. Nobody! Mutta minä itkin ja Dr. B ojensi minulle semmoisen tissue boxin, millaisia näkee aina elokuvissa tai Ellenissä. Niin kuin puhuttiin siskon kaa "se meni just niin kuin elokuvissa".

Dr. B ehdotti, että koska hän ei tiedä minusta mitään, et olisin viikon ensin volunteer heillä, minkä jälkeen mä voin päättää haluanko jäädä ja he voivat päättää sovinko työhön. Olin ihan onnessani ja toistin vaan "thank you so much!" Kun oltiin sovittu käytännön jutuista, hän antoi minulle vesipullon, koska niin kuin tiedämme elokuvista, tyttö tarvii vettä itkettyään! :D Oy vey. Lähtiessä halusin halata Dr. Btä, mutta ajattelin, että se olis ihan liikaa ja kättelin häntä ja toistin vaan "thank you so much, thank you so much, have a nice day, thank you so much!"

Tämmöinen taivas oli sinä iltana, kun sieltä eläinsaaraalasta soitettiin

Haastattelun jälkeen 1. halusin olla isona Dr. B ja 2. en voinut uskoa onneani. En kirjaimellisesti uskonut, että sain paikan ennen kuin minulle maanantaina soitettiin, että voinko aloittaa maanantaina 8lta aamulla! Luonnollisesti, mulla ei oo vielä työsopparia ja ne voi viikon jälkeen päättää, etten sovi työhön, mutta toivon, ettei niin käy. En oo kirjoittamatta tästä vain siksi, että voin "saada potkut", koska tä ei oo eikä koskaan tuu olemaan semmoinen kulissiblogi, jossa kirjoitetaan vaan, kun kaikki on hyvin ja kaikki onnistuu.

Mutta näin, aivan sattumalta, kompastelin omaan amerikkalaiseen unelmaani. En itse edes tohtinut unelmoida oikeasta työstä eläinten parissa. Olin jo katsonut, missä voin tehdä vapaaehtoistyötä eläinten kanssa sitten, kun saan auton. Ja nyt tuun saamaan palkkaa sellaisesta työstä, mitä olin valmis tekeen ilmaiseksi! Mun nimike olis receptionist/vet assistant ja Dr. B sanoi, että mulla on sit mahdollisuus saada yllennyksiä/edetä tällä uralla.

Jos tätä blogia lukee joku, joka ei tiedä mitä haluaa ja pelkää tulevaisuutta, fear not! Siihen tarvitaan vaan yks työpaikka ja yhtäkkiä kaikki tuntuuu oikealta ja ajatus töihin menemisestä ei ahdista. Trust me - ekaa kertaa moneen vuoteen, oon innoissani tulevaisuudestani (uramielessä). Oikeesti, en malta odottaa maanantaita!!! Ja kiitos Jlle, joka auttoi mua CVn ja hakemuksen tekemisessä <3

Ps. Tän blogin nimen pitäis varmaan olla "emotional rollercoaster". :D