I'm home

Maanantai oli piitkä päivä. En mennyt sunnuntaina ollenkaan nukkumaan vaan menin yöllä ystäväni saattamana bussiasemalle ja olin bussiin päästessä jo niin väsynyt, että itkin vähän, nukahdin ja heräsin vasta, kun bussi oli Helsinki-Vantaan 1 terminaalilla. Seuraavat melkein 24h olin lentokentillä ja lentokoneissa.

Aloin pikkuhiljaa tajuamaan, että holy fuck, oon oikeesti muuttamassa ERI MAAHAN, kun Lontoosta lähtevä lento oli täynnä brittejä ja jouduin koko ajan kyselemään "sorry?", koska ei niistä saa mitää selvää! Aloin panikoimaan vähän, että mitä oon mennyt tekemään! Joudun tästä päivästä lähtien puhumaan enkkua JOKA PÄIVÄ. Onneksi ei sentää tarvi saada selkoa brittienkusta, josta yleensä tykkään tosi paljon, mutta jotkut murteet kuulostaa mulle samalta ku Smokahontaksen siansaksa - kuulostaa oikealta kieleltä, mut ei erota yhtään oikeita sanoja.

BTW. A little side story:

Olin viime syksynä kaverin kanssa Ed Sheeranin keikalla Belfastissa ja mun takana oleva tyyppi taputti mua olkpäähän ja sanoi jotain. Yritin pari sekunttia sisäistää saamani informaation ja lopulta vastasin "I literally didn't understand a word you said", minkä jälkeen tyyppi nauroi ja toisti asiansa erittäin hitaasti ja "selkeästi". 

Anyway....

Koneen O'Harelle laskeutumisen jälkeen olin vielä 2 tuntia lentokentällä, kun joudin menemään kaikkien maailman maahantulojonojen läpi. Joku kysyi multa "are you a new immigrant?" ja yllätin itseni, kun mumisin vastaukseksi "umm, yeah". Immigrant? Minäkö?

Kun vihdoin pääsin kaikkien jonojen läpi, menin maksupuhelimelle ja ajattelin "ihan kuin elokuvissa!!" soitin tyynesti isän hakemaan. Kävelin ulos ja tunsin ensimmäistä kertaa Chicagon kylmän talven kasvoillani! Oon ollut Chicagosssa vain kesäisin ja tuntui ihan oudolta nähdä kaikki tutut asiat erilaisina, if that makes any sense?

Eilen eli tiistaina käytiin hakemassa mulle maalit, että pääsen maalaa mun huoneen seiniä ja rakentaa itselleni pikku pesää! Toivottavasti siitä tulee hieno, koska valitsin aika räikeät värit! Eli fingers crossed!

Tuli muuten kaupassa outo tunne, kun jokainen myyjä joka käveli ohi kysyi "Hi, how are? Can I help you with something?? Are you finding everything ok?" Olin ihan overwhelmed ja änkytin vaan vastaukseksi, et "hi, good, how are you? yes, thank you." Ekaa kertaa elämässä amerikkalainen ystävällisyys tuntui negatiiviselta asialta! Halusin vaan vastata "Do not talk to me!!" Mua alkoi ahdistaa, että oon muuttanut tänne ja, että en enää ikinä saa olla rauhassa. Se on jännä miten erilailla vastaanottaa asioita riippuen omasta tilanteesta. Ennen, kun oon ollu vaan turisti, ihmisten ystävällisyys on ollut yks mun lempiasioita Jenkeissä ja nyt tulee vaan pakokauhu, ku asiakaspalvelija kysyy, et tarvinko apua.... Tai sit oon asunu liian kauan Suomessa! Tai sitten niin kuin fiksu siskoni sanoi Skypen välityksellä, että ne on aina ne ensimmäiset pari päivää, kun yrittää vielä tottuu kaikkiin muutoksiinn, semmoisia, että kaikki vaan ahdistaa.

Siinäpäs ensimmäisen parin päivän tunnelmat. Eiköhän tämä tästä kohta käänny vähän positiivisempaan suuntaan, kun saan (toivottavasti) ajokortin, puhelimen ja työpaikankin jossain vaiheessa!

See ya!