lauantai 21. helmikuuta 2015

The Second City

Aikoinaan Chicagon ja New Yorkin väkiluvuissa ei ollut suurtakaan eroa ja kaupungit kilpailivat Yhdysvaltain suurimman kaupungin tittelistä liittämällä alueita kaupunkiin. Lopulta New York voitti ja Chicagosta tuli tuli kakkonen ja 50-luvulla New Yorkilainen journalisti A.J. Liebling kirjoitti kirjan nimeltä "Chicago: The Second City". Sittemmin Los Angeles tiputti Chicagon kolmannelle sijalle, mutta Chicago on yhä "The Second City" .

Nimellä on myös toinen merkitys, nimittäin koko kaupunki paloi vuonna 1871 ja Chicago rakenettiin uudestaan ihan tyhjästä ja tällä kertaa ei puusta! Ja näin tämänpäiväinen Chicago on toinen Chicago - toinen kaupunki. Minä tykkään uusista aluista ja uusista mahdollisuuksista, joten tämä toinen selitys on enemmän mun mieleen! :)

Mutta! The Second City on myös erään improvisaatioteatterin nimi, joka on nykyään Chicagon lisäksi myös mm. Losissa ja Torontossa. The Second City on historiansa alusta saakka toiminut ponnikkeena monille tunnetuille näyttelijöille, koomikoille ja ohjaajille. Chicagon The Second Cityn alumniin kuuluu esimerkiksi Tina Fey ja Steve Carell!

Mä rakastan amerikkalaista komediaa; kaikki mun lempinäyttelijät on koomikoita ja kaikki lempitvsarjat komedioita, joten oli selvää, että mennään mun ensimmäisenä viikonloppuna The Second Cityyn. Valittiin show nimenltään "The Second City's Incomplete Guide To Everything", joka oli osittain scripted, osittain improvisaatiota ja 100% hauska! :) 

Teatterissa oli tosi rento pubimainen tunnelma ja vaikka periaatteessa kyseessä oli näytelmä se tuntui enemmän stand upilta. Paikalla taisi olla myös oma keittiö, koska ruokaa ja juomaa sai tilattua ihan läpi shown! Me tilattiin nachoja ja guacamolea :) yum! Liputkin oli tosi halvat (50$ kolmelta), ku ostettiin ne vasta edellisenä iltana! Kaiken kaikkiaan tosi kiva kokemus ja meen ehdottomasti joskus uudelleen! Haavena olis joskus uskaltautua jollekin Second Cityn kurssille!

2 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoinen postaus! En ollut kuullut aikaisemmin tuosta Second City-nimen tarinasta. Kiitti kun kerroit :)
    t- Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että oli kiinnostava! Kiitos, kun luet! :)

      Poista

Thank you for commenting ❤