keskiviikko 25. helmikuuta 2015

There beneath the blue suburban skies

Täällä on ollut koko ajan tosi kylmä, mutta aurinko on paistanut aina niin ihanasta, ettei edes haittaa. On jotenki tottunutu Suomessa asuessa, että aurinko on niin harvinainen näky, että jos se paistaa niin kaikki vaan puhuu siitä. Joskus Suomessa, kun aurinkoa ei näkynyt koko kuukauden rupesin miettimään, että onko aurinkoa edes olemassa vai onko se vain joku asia jonka olen keksinyt tai nähnyt unissa. Eilen, kun aurinko jälleen paistoi kauniisti, kävin kuvaamassa tätä meidän naapurustoa, että teillä olis jonkinlainen kuva siitä, missä mä oikein asun. Ei ikävä kyllä asuta missää Chicagon keskustassa tai down townin alueella vaan Chicagon North-West (niin kuin Kanyen ja Kimin lapsi) suburbseissa!



Tä on aika kiva alue siinä mielessä, että täällä on ihan 200 metrin päässä iso puisto, jossa on lampi, pieni järvi, urheilukenttiä ja leikkikenttä. Ikävä mun kameran akku oli muutenki ihan lopussa ja ulkona oli ihan kylmä, joten en saanut montaa kuvaa otettua, kunnes akku loppui. Lammelle saakka kerkesin kyllä kävellä. Olin salaa iloinen, että akku loppui, koska olin itsekkin aika jäässä ja halusin äkkiä kotiin juomaan teetä. 

School bus photobombaa mun luontokuvaa


Hassua muuten, että kun täällä on -10, ihmiset käyttäytyy niin kuin suomalaiset, kun on yli 20 astetta pakkasta. Ja en todellakaan arvostele heitä, koska minä olen se, jolla on aina eniten vaatteita ja joka on ensimmäisenä jäässä. Ja Chicagolaiset ei todellakaa oo mitää nössöjä. En oo nähny täällä vielä yhtää paikallista, (turistit on asia erikseen) jolla olis kunnon talvitakki, pipo tai lapasia!! Useimmat myös kulkee vaan lenkkareissa tai muissa tavallisissa kesäkengissä, harvoilla on talvikengät.

Meidän talon ovi - I'm the girl behind the red door

2 kommenttia:

  1. VAU mikä ovi! haluan samanlaisen :D ja älä huoli siitä pinkistä puhelimesta, totut siihen kyllä, ja ainakaan et jää pahaan koukkuun siihen (lähinnä someiluun) jos se on niin ruma kuin edellisessä postauksessa kerroit ;) ja sit ku tuun käymään niin mennäänhän tonne second cityyn komediaa kattomaan!! innostuin ihan sikkenä. t. Masha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään meidän ovesta! Ehdottomasti mennään Second CItyyn!! :))

      Poista

Thank you for commenting ❤