AWKWARD.

Oon kyllä the queen of awkwardness! Oikeesti. 

Huomasin eilen, että tässä ihan ehkä puolen kilsan päässä on eläinlääkäriasemalla avoin sihteerin paikka ja päätin, että mäpäs käyn viemässä sinne CVn ja hakemuksen. Enhän mä menetä siinä mitään ja vaikka en saiskaan paikkaa niin ainakin on koko ajan pienempi kynnys mennä työhaastatteluihin jne. Yritin olla tosi rentona, mutta heti, näin sen rakennuksen aloin hymyileen vaa (hymyilen aina, kun mua jännittää) ja musta tuntu, että unohdin kaikki enkunkieliset sanat ja, ku pääsin sisään niin oikeesti änkytin vaan sille respanaiselle jotain, että näin netissä, että niillä on avoin paikka ja sit vaan tuijotin sitä. Sit se vaan katto mua sillee, et jatkanko mä mun lausetta vai en ja lopulta sanoi, että se voi antaa mulle jonku lomakkeen ja mä olin sillee, että ei(WTF??)! Sit mä... mä en oikeesti ees tiedä mitä sanoin ja mun sydämeen sattuu muistellaki, mutta jätin mun CVn ja hakemuksen ja se oli ihana ja sanoi, että pistää ne eteenpäin, mut kun lähin sieltä tiesin, että en todellakaan saa tuota paikkaa! Ja nyt mua alkoi vaan jännittää enemmän työnhaku ja haastattelut ja työnteko ylipäätään! Tuntuu yhtäkkiä, että puhun enkkua yhtä hyvin ku jotain espanjaa!

Ennen kuin olin lähtenyt nolaamaan itseäni, huomasin meidän portailla paketin and we all know what it is!! Mun god damn pinkki puhelin... L sanoi, että mun pitäis soittaa sinne liittymän tarjoajalle ja kysyä, miten voin vaihtaa sen ja mä olin ihan kauhuissani. Mä en ollut vielä palautunut mun pari tuntia sitten tapahtuneesta kamalasta sosiaalisesta kanssakäymisestä ja nyt mun pitäis soittaa johonki palveluun ja puhua asiasta, josta en ymmärrä muuta kuin, että mulla on väärän värinen puhelin! :D

It's so pink

Onneksi muistin, että niillä on chat asiakaspalvelu. Netissä ei näy mun kasvot tai kuulu mun mumina, netissä voi olla niin itsevarma kun haluaa. Easy peasy! Mä ehkä vähän ylikompensoin mun noloa aamupäivää, mutta ainakin mulla oli hauskaa, kun eläydyin mun jenkki Kris rooliin! Jenkkejen asiakaspalvelu btw!! I'm back to loving it! Se on ihan naurettavan yliystävällistä, mut ainakin siitä tulee hyvälle mielelle. Venäjän vaihdon jälkneen oon vaan ihan onnessani, että mulle ei huudeta eikä mua syytetä mistää!

Kristiina: Hello Jamie,

Jamie X.: Thank you for choosing X! My name is Jamie and I'll be helping you today! First, who do I have the pleasure of interacting with?

Kristiina: My name is Kristiina and I joined a family plan of X and he ordered me a pink Samsung Galaxy S 4 mini and I was wondering if it's possible to go to an X store and change it to ANY other color? :)

Jamie X.: I can certainly help with that Kristiina.  Your complete satisfaction is our top priority!

Kristiina: Great, what should I do?

Jamie X.: You can return the phone within 14 days :)

Jamie X.: At any X store

Kristiina: Great, thank you so much!

Jamie X.: Of course :)

Jamie X.: Now that everything is complete are you confident I fulfilled your request timely and to completion?

Kristiina: You sure did, thanks Jamie!

Jamie X.: Great, I am happy I could help :)

Jamie X.: Please select the CLOSE option inside the chat window, whenever you are ready to end the chat.

Jamie X.: Thank you

Kristiina: Thanks, have a nice day!

There beneath the blue suburban skies

Täällä on ollut koko ajan tosi kylmä, mutta aurinko on paistanut aina niin ihanasta, ettei edes haittaa. On jotenki tottunutu Suomessa asuessa, että aurinko on niin harvinainen näky, että jos se paistaa niin kaikki vaan puhuu siitä. Joskus Suomessa, kun aurinkoa ei näkynyt koko kuukauden rupesin miettimään, että onko aurinkoa edes olemassa vai onko se vain joku asia jonka olen keksinyt tai nähnyt unissa. Eilen, kun aurinko jälleen paistoi kauniisti, kävin kuvaamassa tätä meidän naapurustoa, että teillä olis jonkinlainen kuva siitä, missä mä oikein asun. Ei ikävä kyllä asuta missää Chicagon keskustassa tai down townin alueella vaan Chicagon North-West (niin kuin Kanyen ja Kimin lapsi) suburbseissa!

Tä on aika kiva alue siinä mielessä, että täällä on ihan 200 metrin päässä iso puisto, jossa on lampi, pieni järvi, urheilukenttiä ja leikkikenttä. Ikävä mun kameran akku oli muutenki ihan lopussa ja ulkona oli ihan kylmä, joten en saanut montaa kuvaa otettua, kunnes akku loppui. Lammelle saakka kerkesin kyllä kävellä. Olin salaa iloinen, että akku loppui, koska olin itsekkin aika jäässä ja halusin äkkiä kotiin juomaan teetä. 

School bus photobombaa mun luontokuvaa

Hassua muuten, että kun täällä on -10, ihmiset käyttäytyy niin kuin suomalaiset, kun on yli 20 astetta pakkasta. Ja en todellakaan arvostele heitä, koska minä olen se, jolla on aina eniten vaatteita ja joka on ensimmäisenä jäässä. Ja Chicagolaiset ei todellakaa oo mitää nössöjä. En oo nähny täällä vielä yhtää paikallista, (turistit on asia erikseen) jolla olis kunnon talvitakki, pipo tai lapasia!! Useimmat myös kulkee vaan lenkkareissa tai muissa tavallisissa kesäkengissä, harvoilla on talvikengät.

Meidän talon ovi - I'm the girl behind the red door

Disappointment in Pink

Mentiin isän kanssa viime viikolla Secretary of Statetiin, jotta voisin tehdä ajokortin teoriakokeen, mutta saatiin siellä tietää, että tarvin Social Security kortin, että voi tehdä sen. Ja jostain selittämättömästä syystä isä päätti kysyä vahvalla ukrainalaisella aksentilla, että "Can't we just pretend she has one?" God! How embarrassing! Oon ihan varma, että se SoS-nainen luulee, et isä oli joku mafiatyyppi. Onneksi isä ei sentään yrittänyt sujauttaa sille mitää satasta samalla! :D

Mut joo, kenellekkään ei siis tullut mieleen, että mä tarvin sosiaaliturvatunnuksen, että voin asua täällä! Mun ensimmäin reaktio oli "Miksi mä semmoista tarvin? Eihän täällä oo edes mitään sosiaaliturvaa!" Tää maahanmuutto on mulle aika uus asia ja oon aika clueless suurimman osan ajasta, et mitä mun pitäis tehdä. Tarvisin semmoisen "Immigration For Dummies" -kirjan. Koska oon niin clueless, suurimmaksi osaksi vaan teen, mitä käsketään ja koska oon melko riippuvainen muista, en välttämättä saa aina, mitä haluan.

Esimerkiksi; It's obvious, että tarvin liittymän ja täällä puhelin ja liittymä ostetaan yleensä yhdessä, mutta puhelinliittymät on melko kalliita. Niinpä L ja hänen ystävänsä ovat ottaneet yhdessä family planin, joka tulee huomattavasti halvemmaksi ja me päätettiin, et munki olis fiksua liittyä siihen. Ongelma on, että porukan vastuuhenkilö on jätkä, jonka pitää kuulemma hoitaa kaikki nä asiat. Ensinäkin, mä rakastan miehiä, mut I swear to god, niitten ajatusten kulkua on joskus mahdotonta ymmärtää. Long and boring story short, mulle on tulossa postissa pinkki Samsung Galaxy, jonka kanssa on stuck vähintään vuoden!

Toinen ongelma on se, etten oo semmoinen ihminen, joka päivittelee puhelinta aina, kun joku uus malli on tullut. Oikeastaan mulle on ostettu (lue: äiti on ostanut) vain 2 puhelinta (kaks ekaa kait) ja muut on siskoilta tai muilta saatuja! En oo koskaan vaihtanut puhelinta ennen kuin edellinen on mennyt rikki, enkä oo koskaan omistanut älypuhelinta! Ja nyt, kun vihdoin saan semmoisen, niin tuun vihaamaan sitä, koska se on niin ruma! Ja koska se on ruma, en halua käyttää sitä! Ja koska en halua käyttää sitä, se ei koskaan mee rikki ja oon stuck sen kanssa niin kauan kunnes oon vanha ja kuolen tai meen jonnekin South Sidelle ja joku toivottavasti varastaa sen ennen kuin mä tuun ammutuksi. En tiedä, what are the chances of that happening, mutta ehkä en ota riskiä!

Onneksi kävin jo Social Security Officessa ja SS cardin pitäis tulla jokus tällä viikolla postissa ja sit mun pitäis saada saatua ajokortti ja auto ja itsenäisyys ja ystäviä ja elämä ja some kind of dignity. The kind of dignity you can have with a pink phone...

Entä mitäs teille kuuluu? :)

The Second City

Aikoinaan Chicagon ja New Yorkin väkiluvuissa ei ollut suurtakaan eroa ja kaupungit kilpailivat Yhdysvaltain suurimman kaupungin tittelistä liittämällä alueita kaupunkiin. Lopulta New York voitti ja Chicagosta tuli tuli kakkonen ja 50-luvulla New Yorkilainen journalisti A.J. Liebling kirjoitti kirjan nimeltä "Chicago: The Second City". Sittemmin Los Angeles tiputti Chicagon kolmannelle sijalle, mutta Chicago on yhä "The Second City" .

Nimellä on myös toinen merkitys, nimittäin koko kaupunki paloi vuonna 1871 ja Chicago rakenettiin uudestaan ihan tyhjästä ja tällä kertaa ei puusta! Ja näin tämänpäiväinen Chicago on toinen Chicago - toinen kaupunki. Minä tykkään uusista aluista ja uusista mahdollisuuksista, joten tämä toinen selitys on enemmän mun mieleen! :)

Mutta! The Second City on myös erään improvisaatioteatterin nimi, joka on nykyään Chicagon lisäksi myös mm. Losissa ja Torontossa. The Second City on historiansa alusta saakka toiminut ponnikkeena monille tunnetuille näyttelijöille, koomikoille ja ohjaajille. Chicagon The Second Cityn alumniin kuuluu esimerkiksi Tina Fey ja Steve Carell!

Mä rakastan amerikkalaista komediaa; kaikki mun lempinäyttelijät on koomikoita ja kaikki lempitvsarjat komedioita, joten oli selvää, että mennään mun ensimmäisenä viikonloppuna The Second Cityyn. Valittiin show nimenltään "The Second City's Incomplete Guide To Everything", joka oli osittain scripted, osittain improvisaatiota ja 100% hauska! :) 

Teatterissa oli tosi rento pubimainen tunnelma ja vaikka periaatteessa kyseessä oli näytelmä se tuntui enemmän stand upilta. Paikalla taisi olla myös oma keittiö, koska ruokaa ja juomaa sai tilattua ihan läpi shown! Me tilattiin nachoja ja guacamolea :) yum! Liputkin oli tosi halvat (50$ kolmelta), ku ostettiin ne vasta edellisenä iltana! Kaiken kaikkiaan tosi kiva kokemus ja meen ehdottomasti joskus uudelleen! Haavena olis joskus uskaltautua jollekin Second Cityn kurssille!

And you say Chi City! Chi City!

Maanantaina oli President's Day, mitä en todellakaan tiennyt, kunnes minä ja yks tuttavani, L, odotettiin tunti ruuhkassa, että päästiin parkkeeraamaan auto Chicagon luonnonhistoriallisen museon, Field Museumin, parkkiin, koska ilmeisesti L ei ollut ainoa, jonka mielestä tämä juhlapäivä olisi mukava viettää oppiessa uusia ja jännitäviä asioita luonnosta! Tosin museo sijaitsee alueella, jossa on myös planetaario ja yleisöakvaario, joten kaikki ei välttämättä ollut menossa juuri museoon. Tältä paikalta on muuten isäni mielestä kaikista upein näky kaupungista ja täytyy sanoa, että voi olla kyllä aivan totta. Ulkona oli ehkä noin -10, mutta näkymä oli niin kaunis, että toistin koko ajan vain "niiin kaunista!!" enkä halunnut liikkua mihinkään. Halusin vain tuijottaa skylinea, joka usein valittu yhdeksi maailman kauneimmaksi.  Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun näin Michigan järven jäässä.

Itse museo oli mielestäni aika tylsä. Eläinrakkaana en saa hirveästi nautintoa nähdessäni täytettyjä eläimiä, joita museo oli täynnä(!), ihmisrakkaana en saa hirveästi nautintoa nähdessäni muumioita eli KUOLLEITA IHMISIÄ, eikä mua hirveästi kiinnosta nähdä kuvia ja pienoismalleja siitä, millaista oli kivikautena jne. Se on mun mielestä sama kuin jos menis taidemuseoon katsomaan valokuvaa Picasson maalauksesta...

Mutta museossa oli myös jonkin verran mielenkiintonisia juttuja, esimerkiksi Pohjois- ja Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen sekä Afrikan eri heimojen vaatteita, työkaluja, astioita jne, jotka oli mun mielestä tosi kauniita! Lisäksi Field museumissa on Sue eli maailman täydellisin Tyrannosaurus rexin luuranko!

Kun tulin viime elokuussa Chicagosta, mulla oli törkeä jet lag ja eroahdistus, joten aloin katsoa Chicago Fire ja Chicago PD nimisiä tv-sarjoja ja olin niin uppoutunut niihin ja sekaisin jet lagista, että unohdin välillä, että olin Tampereella. Nyt, kun oon täällä, musta tuntuu, että tä ei oo oikeata elämää vaan katson vaan tvtä! 

Kun tultiin museosta, tuijotin laskevan aurigon valaisemia pilvenpiirtäjiä ja yritin sisäistää, että oon oikeesti täällä! Vielä en ole onnistunut :)

It feels good, girl, it feels good

It feels good, girl, it feels good,

It feels good, girl, it feels good,

Oh, to be alone with you!

Arvatkaa mitä minä tein tänään??? Ostin liput Vance Joyn, James Bayn ja....... HOZIERIN keikalle!! Eihän se raha tee ketään onnelliseksi, mutta ruoka, lentoliput ja keikkaliput tekee ja niitä ei saa ilman rahaa! Okei, mulla ei periaatteessa oo yhtään rahaa, mutta isä lainas mulle, kun lupasin maksaa takaisin heti, kun saan töitä! Hozierilla on täällä keikka jo tässä kuussa, mutta se on jo kauan sitten ollut loppuunmyyty ja jälleenmyyjät myy lippuja yli kaks kertaa kalliimmalla! Joten olin NIIN happy, kun Hozier postas facebookkin pari päivää sitten lisää USAn keikkoja ja most importantly uuden keikkapäivän Chicagoon kesäkuulle! Ostin liput samantien kun ne tuli myyntiin :)

Ja jos joku teistä ei oo kuunnellut jotain noista niin tehkää sielullenne palvelus ja kuunnelkaa! Erityisen innoissani oon James Baystä, joka voitti juuri Brit Awardseissa Critics Choice palkinnon, ja HOZIERISTA, joka on varmasti tämän sukupolven lahjakkain muusikko ja sanoittaja. Hozierin Take Me To Church muutti mun koko käsityksen uskonnoista, ihmisyydestä, rakkaudesta ja elämästä. Ja levyn muut biisit on aivan yhtä hyviä! Itseasiassa rupesin kuuntelee Hozieria ennen kuin "Take Me To Church" biisistä oli tullut hitti, koska katsoessa So You Think You Can Dancea kuulin hänen biisiin "Like Real People Do" ja rakastuin siihen heti! Ja yhtäkkiä kaikki tiesi hänestä, mikä on tietysti hyvä, koska hän jos kukaan ansaitsee menestystä ja tunnustusta lahjakkuudestaan!

Tässä vielä upea tanssi, joka vei sydämeni ja toi elämääni Hozierin. Enjoy!

I'm home

Maanantai oli piitkä päivä. En mennyt sunnuntaina ollenkaan nukkumaan vaan menin yöllä ystäväni saattamana bussiasemalle ja olin bussiin päästessä jo niin väsynyt, että itkin vähän, nukahdin ja heräsin vasta, kun bussi oli Helsinki-Vantaan 1 terminaalilla. Seuraavat melkein 24h olin lentokentillä ja lentokoneissa.

Aloin pikkuhiljaa tajuamaan, että holy fuck, oon oikeesti muuttamassa ERI MAAHAN, kun Lontoosta lähtevä lento oli täynnä brittejä ja jouduin koko ajan kyselemään "sorry?", koska ei niistä saa mitää selvää! Aloin panikoimaan vähän, että mitä oon mennyt tekemään! Joudun tästä päivästä lähtien puhumaan enkkua JOKA PÄIVÄ. Onneksi ei sentää tarvi saada selkoa brittienkusta, josta yleensä tykkään tosi paljon, mutta jotkut murteet kuulostaa mulle samalta ku Smokahontaksen siansaksa - kuulostaa oikealta kieleltä, mut ei erota yhtään oikeita sanoja.

BTW. A little side story:

Olin viime syksynä kaverin kanssa Ed Sheeranin keikalla Belfastissa ja mun takana oleva tyyppi taputti mua olkpäähän ja sanoi jotain. Yritin pari sekunttia sisäistää saamani informaation ja lopulta vastasin "I literally didn't understand a word you said", minkä jälkeen tyyppi nauroi ja toisti asiansa erittäin hitaasti ja "selkeästi". 

Anyway....

Koneen O'Harelle laskeutumisen jälkeen olin vielä 2 tuntia lentokentällä, kun joudin menemään kaikkien maailman maahantulojonojen läpi. Joku kysyi multa "are you a new immigrant?" ja yllätin itseni, kun mumisin vastaukseksi "umm, yeah". Immigrant? Minäkö?

Kun vihdoin pääsin kaikkien jonojen läpi, menin maksupuhelimelle ja ajattelin "ihan kuin elokuvissa!!" soitin tyynesti isän hakemaan. Kävelin ulos ja tunsin ensimmäistä kertaa Chicagon kylmän talven kasvoillani! Oon ollut Chicagosssa vain kesäisin ja tuntui ihan oudolta nähdä kaikki tutut asiat erilaisina, if that makes any sense?

Eilen eli tiistaina käytiin hakemassa mulle maalit, että pääsen maalaa mun huoneen seiniä ja rakentaa itselleni pikku pesää! Toivottavasti siitä tulee hieno, koska valitsin aika räikeät värit! Eli fingers crossed!

Tuli muuten kaupassa outo tunne, kun jokainen myyjä joka käveli ohi kysyi "Hi, how are? Can I help you with something?? Are you finding everything ok?" Olin ihan overwhelmed ja änkytin vaan vastaukseksi, et "hi, good, how are you? yes, thank you." Ekaa kertaa elämässä amerikkalainen ystävällisyys tuntui negatiiviselta asialta! Halusin vaan vastata "Do not talk to me!!" Mua alkoi ahdistaa, että oon muuttanut tänne ja, että en enää ikinä saa olla rauhassa. Se on jännä miten erilailla vastaanottaa asioita riippuen omasta tilanteesta. Ennen, kun oon ollu vaan turisti, ihmisten ystävällisyys on ollut yks mun lempiasioita Jenkeissä ja nyt tulee vaan pakokauhu, ku asiakaspalvelija kysyy, et tarvinko apua.... Tai sit oon asunu liian kauan Suomessa! Tai sitten niin kuin fiksu siskoni sanoi Skypen välityksellä, että ne on aina ne ensimmäiset pari päivää, kun yrittää vielä tottuu kaikkiin muutoksiinn, semmoisia, että kaikki vaan ahdistaa.

Siinäpäs ensimmäisen parin päivän tunnelmat. Eiköhän tämä tästä kohta käänny vähän positiivisempaan suuntaan, kun saan (toivottavasti) ajokortin, puhelimen ja työpaikankin jossain vaiheessa!

See ya!

Only song on my playlist

What's up guys? How are you this beautiful evening? 

Argh. Mä en kestä! Mulla on niin paljon ajatuksia ja ideoita, jotka haluaisin jakaa, mut aina kun alan näpyttää mustaa valkoiselle niin alkaa ongelmat. Ajattelen nykyään 95% ajasta englanniksi, mutta musta tuntuu jotenki ylimieliseltä kirjoittaa englanniksi, mutta en osaa kirjoittaa suomeksi, vaikka haluaisin kirjoittaa tätä blogia juuri suomeksi, mutta tuntuu, että englanniksi sais sanotuksi just niinkuin ajattelen ja joudun vaan kattoo kaiken sanakirjasta ja silti ei löydy sopivaa sanaa ja ASDFG. ASDFGGGGG. Oon meinannut oikeesti. rehellisesti. yhtään valehtelematta. ruveta kirjoittaa englanniksi jokaisen pisteen jälkeen! Välittyykö mun turhautuminen??

Hassuinta on, että olin niin hyvällä tuulella, kunnes rupesin kirjoittamaan tätä postausta! Olin hyvällä tuulella, koska olin ehtinyt jo panikoida koko aamupäivän ja kirjoittaa jokaiselle mahdolliselle taholle, joka tietää jotain mun viisumicasesta, (sanakirja.orgin mukaan case on suomea, jes!) että mulla on lennot bookattu maanantaille ja nyt mulla on käsissä kunnon maahanmuttajan paketti! On passia, on general information, on paketti, jota ei saa avata ja kopiot kaikista maailman lapuista, joista opin, että mulla on alias, mikä sai mut tuntemaan itseni erittäin salaperäiseksi! On niin salaperäinen, että "ne" tietävät asioita minusta, joita en itse tiennyt. :D

Joka tapauksessa, olen nyt virallisesti lopettanut stressailun, koska minun olisi jo kauan sitten pitänyt oppia, että se ei auta, ei sitten lainkaan. Nyt laitan musiikin niin kovalle, kuin tämä minun pikku Vaio vauva sallii ja kuuntelen toistolla Stingin English Man In New York. 

Hyvää iltaa ja hyvää yötä!

The awkward first post

You don't know me. I don't know you. Yet here we are. Well, this is awkward....

Nah!

Jätän väliin sen kiusallisen ekan postauksen, jossa selitän miten hupsu ja kömpelö ihminen oon, mutta miten se just on osa mun charmia ja toivotan ne kaksi lukijaa (joille juuri lähetin linkin) tervetulleeksi tähän blogiin, jossa on, as of now, yks postaus.

Sen sijaan, esitän teille kaksi todistusainestoa siitä, et tä todellakin tapahtuu! Tämä tyttö muuttaa AMERIKKAAN (lue vahvalla pohjoispohjanmaalaisella murteella)! Onhan tätä jo odotettukin, mutta mä oon sen verran onnekas, että mulla on mahtavia ystäviä, jotka teki odottamisestakin kivaa. Varsinkin eräs crazy diamond, joka otti minut kattonsa alle SEITSEMÄKSI kuukaudeksi. Täytyy sanoa, että jos joskus palaan Suomeen niin vain sillä ehdolla, että saisin asua tämän hullun yksilön kanssa!!

Todistusaineisto no. 1

Todistusaineisto no. 2

#fourdaystofindavalentine
Tajusin, myös, ettei mun todistusaineisto oo varmaan kovin vakuuttavaa, ku oon editoinut kaikki tärkeät numerot ja kirjaimet pois, mut ehkä teidän pitää sit vaan luottaa mun sanaan. :)