Sweet Home Chicago

She's back! Kirjoitin jo viime torstaina postauksen, mutta tein jotain väärin ja Blogger ei julkaissut sitä seuraavana aamuna, eli iltapäivällä Suomen aikaan, niin kuin olin tarkoittanut. Mut ei mitään, koska mulla on nyt ollut enemmän aikaa käsitellä loman jälkeisiä tunteita. So, here they go.

Vaikka oli ihana olla lomalla, olla stressaamatta töitä ja olin ihan elementissäni, kun sai taas olla reissun päällä niin oli kiva palata kotiin. Mulla meni koko viime vuosi matkustaessa ja vaikka mä rakastan matkailua ja jos "travelsexual" was a thing, edustaisin ehdottomasti sitä. Mutta niin kuin kaikissa suhteissa, ensin pitää rakastaa itseään, että voi rakastaa toista. En väitä, ettenkö nauttinut jokaisesta viime vuoden matkastani, mutta tiedän, että olisin nauttinut niistä vielä enemmän, jos olisin oikeasti ansainnut ne.

Olin viime vuoden helmikuusta kesäkuuhun Pietarissa vaihdossa ja luulin, että muutan elokuussa jo tänne, joten ennen sitä mulla oli kova kiire käydä vielä kerran Tel Avivissa, joka on yksi mun lempikaupungeista ja Barcelonassa, jossa en vielä ollut koskaan käynyt. Ajattelin, että koska tuun kuitenki tänne tekeen töitä, niin sama käyttää opintotuki matkailuun. Sitten kävi ilmi, että isä teki pienen virheen viisumin kaa ja en voinut muuttaa. No sitten tä mun "vielä kun oon Euroopassa" jatkui ja jatkui, kunnes olin käyttänyt koko opintolainan lentolippuihin ja hostelleihin!

Se oli ihanaa aikaa, mut yhtäaikaa tosi rankkaa. Odotin koko ajan, että milloin pääsen muuttamaan ja aloittamaan mun elämän oikeesti. Välillä olin ihan masentunut ja luulin, että en ikinä saa viisumia. Välivuosi reisussa voi olla mahtava juttu, mutta ei silloin, kun olis motivaatioita tehdä töitä tai, kun tavoitteena on säästää rahaa - ei tuhlata sitä.

Joten tä meidän Washingtonin matka tuli vähän huonoon aikaan siinä mielessä, että olin just ehtinyt saada otteen tästä mun uudesta elämästä, kun pitiki jo pyytää vapaata ja pakata laukut. And again, nautin kyllä ja elin hetkessä, mutta olin myös levoton. Varsinkin Philadelphiassa, johon ajettiin päiväksi. Oon ollu Phillyssä kerran aikaisemminki, mutta tällä reissulla rakastuin siihen vielä syvemmin ja, kun istuttiin puistossa piknikillä ja mä katoin ympärillä olevia kaveriporukoita ja pareja, mulle tuli semmoinen pikku ahdistuskohtaus. Halusin vaan äkkiä palata kotiin, tehdä töitä, säästää rahaa, että mäki voisin muuttaa kaupunkiin ja elää samanlaista kaupunkielämää!

Eli ikävä kyllä, vaikka rakastan matkailua koko sydämeni pohjasta, mun ja sen suhde ei oo kovin terve tällä hetkellä. I need some me time. Joten matkailu, "I'm gonna say the one thing you aren't supposed to say. I love you... but I love me more. I've been in a relationship with myself for 49 years and that's the one I need to work on." 

Okei, en vielä ollut 49 vuotta suhteessa itseni kanssa, mutta muuten tä lainaus sopii tähän tilanteeseen!

Kun kerroin siskolleni reissustani hän sanoi "mä oon kyllä niin kateellinen sulle" ja sekunnin päästä jatkoi "no ei, en mää oo kateellinen sulle, ku sä oot niin fucked up". Jäin miettimään sitä pitkäksi aikaa ja mietin, miten fucked up oon oikeesti ollut! Niin kauan. Mutta musta tuntuu, että vihdoin I'm getting unfucked up.

Oon tytyväinen siellä, missä oon: mulla alkaa olla selkeitä tulevaisuuden suunnitelmia ja tavoitteita ja alan hahmoittaa mitä haluan ja mitä en halua tehdä "isona". Vaikka kaikki ei läheskään oo täydellistä, esim, mulla ei oo minkäänlaista sosiaalista elämää täällä. Mutta mulla on liput MUMFORD AND SONSIN KEIKALLE! Ja niissä on jo tarpeeksi elämäntarkoitusta mun koko elämälle.

The Rootseille omistettu seinä Philadelphiassa